Ihka ensimmäinen

Muurahainen kirsikankukassa

Nyt sen vihdoin tein, useista aiemmista kehotuksista aiemmin piittaamatta, vihdoin ja viimein loin blogini.
Blogin luomiseen minulla on aina ollut epäilyksiä ja ennakkoluuloja. Olen ajatellut, että vähintäänkin jokaisella aikaansa seuraavalla ruotsalaisella on blogi (ja niin muuten on), jota olen aavistuksen kummastellut ja kapinoinutkin. Miksi tekisin niin kuin rakkaassa länsinaapurissamme? Lisäksi ajattelin, ettei minulla olisi luettavan lisäksi mitään erikoisempaa tarjotravaa. En osaa virkata, en koristella kakkuja enkä askarrellapaskarrella muutenkaan mitään, mikä voisi kotirouvien ahterit innostuksesta nostaa ja patistaa jonkun uuden harrastuksen pariin. Blogini olisi tylsän tavallinen: täynnä kuvia ja tekstiä - se siitä.

Omenapuun kukkia

Minut tuntevat saattavat kuitenkin ajatella, etten ihan niin tavallinen tapaus olekaan, ja että minulla voisi olla jotain annettavaa, omasta itsestäni. Lähinnä uskoisin ystävieni kehotukset blogin pitämiseen ryhtymisestä johtuvan ylenpalttisen avatumisen ja postaamisen johdosta. Kirjoittajan lahjoja itsessäni näen kyllä, mutta Ylioppilaslautakunta ei asiasta ollut aivan samoilla linjoilla. Saattanee johtua siitä, että tekstiä on paljon ja asiaa vähän...
Toinen intohimoni on valokuvaaminen, joka kuuluu olennaisena osana osaksi weblogia. Ottamistani kuvista saan silloin tällöin palautetta, positiivista vieläpä, joten tämä blogi olisi parempi paikla kuin Naamakirja täyttää enemmän tai vähemmän arkisista asioista.
Arki mielletään usein tylsäksi käsitteeksi. Arki, arkinen, tavanomainen, tylsä. Eivätkö nämä termit kuljekin melko käsi kädessä? Olen silti sitä mieltä, että arjestakin voi tehdä oman näköisensä. Arjen pienet ihmeet. Jos vain sallii itselleen toisenlaisen näkökulman.
Viimeinen niitti siihen, että aloin vihdoin ja viimein rustata ajatuksiani verkkopäiväkirjaan oli taas kehotus sellaisen laatimisesta. Ja mikä sen parempi inspiraation lähde ajatusten alle kirjoittamiselle olisikaan, kuin Valtion rautateiden myöhästynyt juna.
Matkan päämäärä ja tarkoitus jääköönkin seuraavaan kertaan.

P.S. Miten se Tähkä oikeen lauloikaan siitä? Päämäärä on määränpää?