Junassa viimeinkin



Eurofutista

Harmonikkaa

Angry Birds Land

Voin ottaa iisimmin

Kyllä, kirjoitan siis taas blogiani junassa. Ja paljon on taas tapahtunut viimekerrasta.

Juhannus ei mennytkään töissä kiin kuin alunperin piti, älkääkä nyt luulko että tein asialle tahallisesti jotain, jotta olisin säästynyt työvuoroiltani. Motoriikkani ja polveni eivät vain yksi maanantai jalkapallokentällä kestäneet hitauttani ja kehonpainoa. Polvesta kuului riks, raks ja poks ja maanantaina onkin tiedossa polven magneettikuvaus. Jännää.


Tammerta

Jännyyskerrointa lisää paitsi sunnuntaina jaettava 11 miljoonan euron lottopotti (minulle 8]) myös torstaina selviävä Oulun koulupaikan kohtalo.
Juna lähti liikkeelle ja sain puheliin puhuvan naisen vierelleni. Tampereelta Helsinkiin käy matkani nyt. Tampereelle tulin pakoon yksinäisyyttä, jonka valillallani olla menemättä vanhenpien kanssa Nizzaan tein. Tampereelta tarttuikin matkaan kuteita Sokokselta ja tyhjä lompakko Särkänniemen ja Angry Birds Landin jälkeen. Helsingissä on ilmeisesti luvassa kybersotimista ja intiimiä yöseuraa.
Kesäkuuta ei enää montsa päivää ole jäljellä eikä vieläkään elohopea tahdo kohota kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Ikävä myöntää, mutta talviturkki on vielä heittämättä.
Niille, jotka suuntaavat katseensa kohti kaukomailla näin kesällä, voin hyvin suositella myös kotimaanmatkailua, kunhan jaksaa pitää silmät auki ja aistit avoinna. Suomen rajojen sisälläkin löytyy monta ihmeellistä paikkaa ja ihmistä omine pienine kulttuurisine vivahteineen.
Tällä hetkellä olo on aika levollinen. Mikään ei paina erityisemmin harteillani, enkä koe tarvetta itkupotkuraivareille. Silti jotain kyllä puuttuu, enkä itsekään taida ihan varmaksi tietää mitä. Kesä sen varmasti näyttää, jos on näyytääkseen. Joten, samat sanat minullekin. Aistit valppaana ja silmät avoinna.


Pojat vaateostoksilla

(Välillä kyllä tuntuu tyhmältä kävellä kaduilla nokka Lumiassa kiinni...)



Omistaja ja hoitaja

Cool hat!

Seuraavasta tekstistä ei ole tietoa






         n y t  n a u t i t a a n

Elämme mielenkiintoisia aikoja

Todellakin elämme mielenkiintoisia aikoja otsikon todellisessa merkityksestä, sillä teknologian nopean edistymisen johdosta kirjoitan tätä blogia juuri nyt vessanpöntöllä, MUTTA HEI, ei tuomita siellä! Jokaisella omat paikkansa luovuudelle... Ja täällä minulla on taas aikaa.
Tajusin mainoksia selaillessani ja TV:tä metsästäessäni, kun totesin äidille, että nyt sais hyvä halvalla, jolloin äiti toi kylmän faktan suoraan päin naamaa: pitäisi se opiskelupaikka saada ensiksi. Samassa tajusinkin, että ensimmäiset tiedot mahdollisista opiskelupaikoista tulevat jo tällä viikolla. Samaan syssyyn puski mieli täyteen kysymyksiä: olenko valmis muuttamaan omilleni ja asumaan omin voimin, löytyykö opiskelumotivaatio uudelleen. Kaikki kysymykset, joita varmasti meistä jokainen on samassa tilanteessa miettinyt.
Jollain tavalla tunsin aiemmin, että tämä on se kesä, jona minusta kasvaa mies, vaikken valtion miehisyyskoulusta saanutkaan oppeja. Alan kai itsekin pikkuhiljaa tajuamaan että 20-vuotias olento ei ole enää mikään sylivauva, jota emo ruokkii ja hoivaa ympäri vuorokauden.

Neliapila, toiselta nimeltään shamrock
(KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI)

Palataan viime vuoteen. Olin vuosi sitten nuorisovaihtoleirillä Irlannista, josta ostin itselleni tinapurkin, jossa luvattiin olevan neliapilan siemeniä. Neliapilat ovat tunnesti onnen symboli (Hannu Hanhi) sekä Irlannin kansallistavaramerkki Guinnessin ohella. Kylvin syksyllä apilat ja ne kasvoivat iloisesti ja runsain mitoin. Mutta yhtään neliapilaa ei ilmestynyt. Tämän varalta purkkiin oli taiteiltukin pikkupräntillä teksti jossa ei taattu neliapiloiden itävyyttä. Purkissa kuitenkin tuli mukana extrasiemeniä. Odotin kevääseen ja kylvin ne, kun Danonen lehtisalaatti ei ruvennut itämään. Perjantaina huomasin ilokseni, että mutaatio oli tapahtunut ja yhdestä vaivaisesta siemenestä oli kuin olikin kasvanut neliapila! Parempia aikoja voi siis olla luvassa...
Palataan tähän kesään ja juhannukseen. Alan ehkä ymmärtämään, minkä vuoksi ihmiset niin kovin yrittävät päästä kesäkuntoon. Homma alkoi valjeta minulle, kun luin kauppojen mainoslehtiä. Kaupoille juhannussesonki on parasta myyntiaikaa, ja lehtien sivuilla keikkuivat niin makkarat, limsat, sipsit, grilliherkut kuin oluetkin. Kesää varten on treenattava, että saa juhannuksena sitten nauttia :) Samalla mietin myös aamulla lehteä ja poliisin ilmoitusta varovaisuuden noudattamisesta, että kuinkahan monta hukkuu taas aivan turhaan tänäkin juhannuksena. Niin surkuhupaisaa kuin se onkin, en toivoisi yhtäkään, mutta silti oma veikkaukseni juhannuksen varalle on 7 veden varaan joutunutta uhria. Voit laittaa omat lottonumerosi kommenttiin, kunhan et laske itseäsi mukaan.

Kirjosieppo oli napannut saaliin poikasilleen
(KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI)

Näihin tunnelmiin ja näihin kuviin toivotan kaikille lukijoille oikein railakasta ja aurinkoista juhannusta!

Tapahtui Rovaniemellä / Tätä et tiennyt Rovaniemestä

Ilmeisesti muutaman muuttujan kautta digiboksi löytyi täältä

En osannut päättää otsikoiden väliltä parempaa, joten valitsin molemmat, otin Kevyt Levin.
Otsikkoa tukisi parhaiten taltioimani kuvat/videot mutta mobiiliuteni ja liikkuvuuteni vuoksi en tähän hätään saa kuvia ilmoille. Huvittavinta tässä on että olen jälleen junassa, jolloin minulla on aikaa kirjoittaa.
Olen mennyt pää kolmantena jalkana jo kolmatta viikkoa ja vielä pitäisi jaksaa keskikesän juhlaan ja kohokohtaan asti. Luojalle kiitos, etten joutunut juhannusaatoksi makkara- tai olutpuolelle. Eipäs kun anteeksi, makkarapuolelle olin joutunutkin.
Jos sanotaan, että matkailu avartaa, niin kotimaanmatkailu se vasta avartaakin. Olen nyt kuukauden sisään matkannut Suomea lähes päästä päähän Helsinkiä, Vaasaa, Oulua ja Rovaniemeä myöten erilaisten tapahtumien ja pääsykokeiden perässä. Pääsykokeiden osalta olen nyt selvä, yhtä huomista aikuisopiston haastattelua lukuunottamatta. Sen jälkeen alkaakin piinaava odotus koulupaikoista, joista ensimmäiset tiedot tulevat jo ensi viikolla.

Tuiskun Antti ollut kai Siwan kassalla

En yhtään ihmettele, jos porukka täällä Suomessa todella on masentunutta. Masentaahan se nyt itseääkin, kun sanotaan, että kesä on jo puolessa välissä ja päivät alkavat taas lyhetä, eikä kesä sekä helteet ole edes kerinneet alkamaan, kun arki ja syksy tuntuu painavan jo päälle! Tosin tänään saatiin nauttia helteisestä säästä myös Napapiirin tuntumassa.
Luovuus on imetty minusta kuiviin näinä kqhtena pääsykoepäivänä, kun olen joutunut pähkäilemään ja piirtelemään erilaisia audiovisuaalisia innovatiiveja. Ja vaikka he kuinka painottavatkin, että piirrustustaidolla ei ole väliä, olisi se silti helpompi ja ymmärrettävämpi ilmaista itseään ja päänsiaäistä toimintaa paperille, jos sähkötys käsivarresta sormenpäihin toimisi moitteettomasti.
Mutta täälöä pohjoisessa ei todellakaan ole tietoa kaamoksesta. Päin vastoin. Tämä valoisuus saa kroppani ihan sekaisin. Eilen tarkistettuani aurinko laskee klo 01.00 ja nousee 01.39, minkä vuoksi yöllä oli erittäin vaikea saada nukutuksi. Lisäksi jännitin koetta. Jännittäminen ei yleensä ole kovin tavanomaista minulle, mutta tällä kertaa olin ihan paskahalvauksessa. Ehkä, koska en tiennyt, mitä tuleman piti. Mitään epämiellyttävämpää tunnetta en tiedäkään, kuin epävarmuus, epävarmuus tulevasta. Tällä tavoin olen melko kontrollifriikki monenkin asian suhteen ja varmasti moni kaveri pystyy tämän myös allekirjoittamaankin.
Lapin luonto on kaunis, ja sen, jos jotain, pitäisi Suomeenatkaavan turistin nähdä ja kokea. Yöttömän yön, vaarat, sääsket.
Minua harmittaa kovasti, kun en saanut kuvia ladattua kirjoitukseen. Tässä voisin hyvin todeta, että kuva kertoisi enemmän, kuin tuhat sanaa, tosin, näitä kuvia olisin joutunut myös hieman avaamaan, mutta jota en olisi sanoin pystynyt pelkästään kuvailemaan.

Lapissa betoniporsaatkin ovat betoniporoja

Toivotan hyvät yöt kaikille tänne asti selvinneille, sillä kaikki se vähäinenkin unimäärä minulle on tervetullutta. Joskus tosiaan tuntuu, etten oaaa sanoa ei. Olen yes-man, ja siksi menen aamuseitsemäksi töihin. Toivottavasti sitä arvostettaisiin.

Keskikesän aurinko meinas häikästä

Ihka ensimmäinen

Muurahainen kirsikankukassa

Nyt sen vihdoin tein, useista aiemmista kehotuksista aiemmin piittaamatta, vihdoin ja viimein loin blogini.
Blogin luomiseen minulla on aina ollut epäilyksiä ja ennakkoluuloja. Olen ajatellut, että vähintäänkin jokaisella aikaansa seuraavalla ruotsalaisella on blogi (ja niin muuten on), jota olen aavistuksen kummastellut ja kapinoinutkin. Miksi tekisin niin kuin rakkaassa länsinaapurissamme? Lisäksi ajattelin, ettei minulla olisi luettavan lisäksi mitään erikoisempaa tarjotravaa. En osaa virkata, en koristella kakkuja enkä askarrellapaskarrella muutenkaan mitään, mikä voisi kotirouvien ahterit innostuksesta nostaa ja patistaa jonkun uuden harrastuksen pariin. Blogini olisi tylsän tavallinen: täynnä kuvia ja tekstiä - se siitä.

Omenapuun kukkia

Minut tuntevat saattavat kuitenkin ajatella, etten ihan niin tavallinen tapaus olekaan, ja että minulla voisi olla jotain annettavaa, omasta itsestäni. Lähinnä uskoisin ystävieni kehotukset blogin pitämiseen ryhtymisestä johtuvan ylenpalttisen avatumisen ja postaamisen johdosta. Kirjoittajan lahjoja itsessäni näen kyllä, mutta Ylioppilaslautakunta ei asiasta ollut aivan samoilla linjoilla. Saattanee johtua siitä, että tekstiä on paljon ja asiaa vähän...
Toinen intohimoni on valokuvaaminen, joka kuuluu olennaisena osana osaksi weblogia. Ottamistani kuvista saan silloin tällöin palautetta, positiivista vieläpä, joten tämä blogi olisi parempi paikla kuin Naamakirja täyttää enemmän tai vähemmän arkisista asioista.
Arki mielletään usein tylsäksi käsitteeksi. Arki, arkinen, tavanomainen, tylsä. Eivätkö nämä termit kuljekin melko käsi kädessä? Olen silti sitä mieltä, että arjestakin voi tehdä oman näköisensä. Arjen pienet ihmeet. Jos vain sallii itselleen toisenlaisen näkökulman.
Viimeinen niitti siihen, että aloin vihdoin ja viimein rustata ajatuksiani verkkopäiväkirjaan oli taas kehotus sellaisen laatimisesta. Ja mikä sen parempi inspiraation lähde ajatusten alle kirjoittamiselle olisikaan, kuin Valtion rautateiden myöhästynyt juna.
Matkan päämäärä ja tarkoitus jääköönkin seuraavaan kertaan.

P.S. Miten se Tähkä oikeen lauloikaan siitä? Päämäärä on määränpää?