Olen matkallani jälleen. Tällä kertaa automobiilissa mobiilisti. Ja ehkäpä vielä ainakin näillä näkymin nelivuotiseen määränpäähäni, Ouluun. Jos et vielä rivienvälistä saanut luetuksi, selkokielistettynä, sain sen f*****g opiskelupaikan (tiedä mistä voimasana tuli, mutta ehkä jonkin sortin iloa sitten). Tämän päivän päämäärä onkin hyvin käytännönläheinen. Arvuuttelemme yhdessä lääkärin kanssa polven tulevaisuutta ja mahdollista sörkkimistä, kaikki vakuutuksen piikkiin tietysti. Toinen tärkeä juttu ja ensimmäinen laatuaan elämässäni on vuokrasopimuksen allekirjoittaminen. Osalle lukijoista tämänkaltaiset asioiden hoitamiset voivat olla jo tuttua puuhaa, mutta juuri nyt minulle ne ovat jänniä juttuja, osia aikuisyumisesta ja itsenäistymisestä. Kyllähän se tuntui hienolta ja konkretisoi asioita saada Kelalta kirjeitse päätös opintorahan myöntämisestä.
Nyt, ennen kuin lähden ihan raiteiltani asioiden hoitamisten kanssa palaan ajatuksiini. Tai ainakin yritän.
Otsikon piti viitata länsirannikkoa hellivään auringonpaisteeseen muun Suomen ryvetessä lätäköissä, sekä siihen, että elämässäni näyttää taas valoisammalta.
Teksti jää tällä kertaa vähän tyngäksi inspiraation puutteessa, tai sitten ei vain ole mitään jäljellä, mistä avautua D:
Mutta koulupaikkani on siis sitä uteleville OAMK:n Viestinnän ko, Mediatuotannon suuntsutumislinja.
Loppuun haluan jakaa omaa paistettani kappaleella Panetoz -Dansa Pausa
http://www.youtube.com/watch?v=Sk9MSeE1l80
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti