Olen jo hetken aikaa miettinyt kirjoittavani ajatuksia ylös. Olen vain nähnyt sen tarpeettomaksi, sillä olen oppinut, mitkä julkaisut ja ajatukset ihmisiä kiinnostavat. Kyllä minulta itseltänikin jäävät monesti muiden mielipidekirjoitukset, vakaumukset tai muut vaikkapa yhteiskunnallisiin asioihin liittyvät linkit lukematta. Kun ei aina jaksaisi murehtiakaan eikä olla maailmaa parantamassa. Ihmiset haluavat lukea iloisia ja arkisia juttuja ja katsella valokuvia.
Enkä minäkään pidemmän päälle jaksa olla aina "valittamassa" kaikesta minun silmiin osuvista epäkohdista.
Mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen. Joku toinen, auktoriteetillään, ja erilaisen taustan sekä jo ammattinsa puolesta omaavana on saanut nostettua aiheen esille, josta minä olen yrittänyt ruohonjuuritasolla jo kauan puhua, vaikuttaa, ja herättää keskustelua.
Eikä siihenkään tarvittu sen enempää kuin tumma iho ja muunmaalainen tausta. Supisuomalaista tuskin kukaan olisi jaksanut vaivautua kuuntelemaan, mutta jos maassamme jo kauan asunut, elänyt ja suomalaista kulttuuria kokeneena saa vakuutettua objektiivisella näkökulmallaan muutkin suomalaiset ja avaamaan heidän silmänsä niin minä olen onnellinen että oikealla hetkellä kuunnellaan.
Se, mitä Wali Hashi kertoo Ylen nettisivuilla olisi vähintäänkin yhtä tuomittavaa ja suorastaan maanpetos kantasuomalaisen sanomana. Yhtä oudoksuttavaa ja hyväksymätöntä kuin mitä juomattomuus jo Suomessa on.
Eikä suomalaista sopisi etenkään mennä arvostelemaan, tai sanomaan kuinka tulisi tehdä ja toimia. Suomalainenhan tekee just niin kuin itse haluaa! Tai sitten niin miten kaikki muutkin tekevät. Jo tämä kielii suomalaisten heikosta itsetunnosta, jos yhteenkuuluvuuden tunnetta on yritettävä harjoittaa kulttuuriksi kehittyneillä, järjenvastaisilla rituaaleilla.
Ensimmäinen lähtökohta on myöntää ongelma. Myöntää, että se, mitä vähätellään ja mistä nauretaan koskettaa jo oikeasti kokonaista kansakuntaa, yhtään sen suurentelematta. Vaikkakin omia juoma-annoksiaan useimmiten suurrennellaan sekä illan tapahtumia, mutta seurassani, kun käy ilmi, etten juo, aletaan yleensä omaa juomistaan vähättelemään. Vähemmästäkinhän sitä hämmentyy.
Tämä kulttuuri ja ilmapiiri, mikä Suomessa vallitsee ja on saanut valtaansa yhä suvaitsevaisemman aseman vaikuttaa myös suoraan minuun. Olen jättänyt kaverini alkoholin takia ja yrittänyt etsiä omanlaistani seuraa. Mutta se seura, joka hyväksyy alkoholittoman elämäni ilman vinoon katsomista ja joka itse omaa kohtuullisen alkoholinkäytön sattuu asumaan satojen, ellei tuhansien kilometrien päässä sieltä, minne minä olen sattunut syntymään.
Matkustan, jotta pääsisin ahdasmielisestä ilmapiiristä ja yhdestä ainoasta illanviettotavasta eroon tavatakseni ihmisiä, jotka eivät ole moksiskaan, jos kieltäydyn drinkistä tai hipsin tanssilattialle yhtään ilman "pohjia". En halua nähdä kadulla hoipertelevia ihmisiä, yrjölätäköitä enkä silmitöntä sammallusta. Minua sellainen hävettää, mutta muille se on vain yksi ylpeydenaihe.
Tutustun ihmisiin hetkellisesti ja kerron samassa koko elämäntarinani. Valtaosa tälläkin hetkellä ihmisistä, joiden kanssa keskustelen internetissä, eivät ole tunteneet minua vuotta pidempään.
Yhtä lailla kuin juomattomuus katsotaan paheena, katsotaan myös miestä, joka puhuu, avoimesti henkilökohtaisistakin asioista, ja vieläpä selvinpäin. Kommunikaation tulisi olla minimaalista sekä piikittelevää, suorastaan vittuilua. Tällekään sanalle on vaikea löytää käännöstä muista kielistä. Taitaa se siis olla hyvin ominaista meille.
Matkaan, jotta taas saisin kokea sen hetkellisen tutustumisen tunteen. Se on aivan kuin huumeannos minulle, johon en kyllästy koskaan, ja jota janoan aina, ja josta saan hyvänolon tunteen.
Se on se hinta, jonka saan maksaa siitä, että en täytä oman kansan minulle asettamia vaatimuksia ja odotuksia. Hinta vapaudest ja omasta tahdostaan ei ole ilmainen. Toivon, että moni muukin uskaltaisi elää niin kuin itse toivoisi.
J-P
